Shamanistinen maailmankuva
Kolmiosainen henkimaailma
Shamanistisessa maailmankuvassa maailmankaikkeuden henkinen rakenne käsitetään yleensä kolmiosaiseksi, jolloin se koostuu alisesta, keskisestä ja ylisestä maailmasta. Joissain kulttuureissa näitä yhdistää pystysuora akseli, joka käsitetään esimerkiksi maailmanpuuksi.
Miten shamaani kokee henkimaailman?
Se, miten kukin shamaani henkimaailman näkee ja kokee, vaihtelee yksilökohtaisesti. Alinen on maan pinnan alla ja sinne päästään niin sanottua tunnelia pitkin. Alinen näyttäytyy usein maisemana. Se on myös voimaeläinten asuinpaikka, ja sieltä haetaan voimaa tai parannusta. Keskinen on kokemamme todellisuuden henkinen puoli, josta haetaan apua esimerkiksi arkipäivän ongelmiin ja ympäristöön liittyviin kysymyksiin. Ylinen on keskisen yläpuolella, ja sitä on kuvattu muun muassa taivaalliseksi, avaraksi tai avaruudelliseksi tilaksi. Siellä asuvat henkioppaat ja opettajat, joilta haetaan viisautta, opetusta tai neuvoa. Henkioppaat – ja myös shamaani – voivat toki kulkea missä tahansa myös yhden shamaanimatkan aikana (ks. Shamaanin henkioppaat -opettajat ja voimaeläimet). Shamaani oppii vähitellen tuntemaan oman shamanistisen maantieteensä – sen mitä missäkin on ja miten ja miksi mihinkin mennään – shamaanimatkoillaan (ks. Shamaanin matka).
Shamanismi, ympäristö ja uskonnot
Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa olemme mahdollisesti kadottaneet yhteytemme ympäristöön. Shamanismin harjoittaminen voi auttaa ihmistä löytämään yhteyden niin sanotun sisäisen luontonsa ja ulkoisen luonnon välillä ja opettaa havainnoimaan ympäristöä kokonaisvaltaisesti ja vastavuoroisesti (ks. Animismi).
Shamanismi ei ole ristiriidassa uskontojen kanssa. Sen harjoittajat voivat hyvin edustaa myös jotain uskontoa. Shamaani saattaa tavata shamaanimatkoillaan myös eri uskontojen keskeisiä henkilöitä ja esimerkiksi enkeleitä. Shamanismi on kokemusperäinen käytäntö, joka perustuu luottamukseen ja ymmärrykseen kaiken yhteydestä.
Luvun kirjoittamiseen on käytetty lähteitä, jotka löytyvät täältä.
