Shamanismi ennen ja nyt

Shamaani-käsitteen taustaa

Sanat shamaani ja shamanismi ovat levinneet tutkimuksista laajasti harjoittajien käyttöön eikä niitä enää yhdistetä vain tiettyyn rituaaliseen tekniikkaan. Siperialaisen evenki-kansan sha-man -sanan kuin shamanismi-käsitteen yleistävää käyttöä on kritisoitu. Niitä ei ole nähty hyväksi soveltaa hyvinkin erilaisiin kulttuurisiin tapoihin ja uskomuksiin. Silti niitä käytetään nykyään laajalti.

Ei yhtä shamanismia

Shamanismi ei kuitenkaan ole yksi näkemys tai ‘-ismi’, vaan se käsittää monia erilaisia shamanoinnin muotoja. Shamanismia, tai paremminkin shamanointia, shamaanin henkien luona käyntiin liittyviä riittejä ja seremonioita on harjoitettu tuhansien vuosien ajan useissa kulttuureissa ympäri maailman. Siksi sitä on kutsuttu myös uskontojen äidiksi. Se on henkistä perintöä ja ihmisen ymmärrystä paikastaan osana ympäristöään ja kaiken elävän kokonaisuudessa toimimisesta (ks. Animismi).

Perinteinen ja nykyinen shamanismi

Shamanismi jaetaan toisinaan perinteiseen shamanismiin ja uus- tai nykyshamanismiin. Ei kuitenkaan ole olemassa yhtä alkuperäistä tai perinteistä shamanismia eikä yhtä nykyistä shamanismia, vaan eri kulttuureissa, yhteisöissä ja ajassa toimivia shamaaneja, shamanistisia riittejä ja rituaaleja. Myös shamaanin vuorovaikutuksessa henkimaailmaan syntyneet kulttuurin tuotteet, kuten shamanistiset kuvat, uskomukset ja käsitykset, kansanrunous ja kalliomaalaukset, ovat osa eri aikojen monikerroksellisen perinteen yhteisöllistä prosessia.

Myös eri kulttuurit ja niiden tavat ovat jatkuvassa muutoksessa ja vuorovaikutuksessa keskenään. Esimerkiksi nykyisen Suomen alueella ei ole ollut yhtä yhtenäistä shamanistista muinaisuskontoa vaan eri aikoina erilaisia shamanistisia tapoja ja uskomuksia.

Nykyshamanismin taustaa

Jo 1700-luvulla Euroopassa oli muotoutunut jonkinlainen käsitys shamanismista uskontona ja ekstaattisena menetelmänä. Myös eri ihmisryhmillä ja kansoilla eri maissa oli omat shamanistisiin tekniikkoihin verrattavat perinteet. 1960-luvun läntisessä Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa shamanismissa nähtiin vaihtoehtoinen elämäntapa ja maailmankuva, mahdollisuus toisenlaiseen luontosuhteeseen ja pääsyyn henkisiin todellisuuksiin. Osalle shamanismi tarjosi hyvän yhteisen käsitteen kuvaamaan sitä, mitä he olivat jo harjoittaneet oman kulttuurinsa seuraajina tai jonkin vaihtoehtokulttuurin parissa.

Yksi merkittävimmistä shamanismin tutkijoista ja harjoittajista oli amerikkalainen antropologi Michael Harner. Hän yhdisti eri kulttuurien shamanistiset perustekniikat menetelmäksi, jota kutsutaan ydinshamanismiksi. Hänen kirjoittamansa kirja The Way of the Shaman (1984) – Shamaanin tie ilmestyi suomeksi vuonna 1991 – ja ydinshamanismin kurssit levisivät nopeasti ympäri maailmaa. Useimmat nykyshamanismin harjoittajat eivät kuitenkaan koe – omien henkimaailman kokemuksiensa opettamina – itseään uus- tai ydinhamanismin vaan ikiaikaisen kaikkia aikoja yhdistävän henkimaailman kanssa kommunikoinnin tavan tai jonkin paikallisen kulttuurin perinteen jatkajiksi.

Eroja ja yhtäläisyyksiä

Tarkkaa rajaa perinteisen ja nykyshamanismin välille on vaikea vetää. Näiden yhtenä erona on pidetty shamaanin roolia. Perinteisessä shamanismissa shamaanin asemaan päädyttiin usein vastentahtoisesti rankan initaatiovaiheen tai suvussa periytyvän shamaanin roolin kautta. Tässä jaottelussa kuitenkin vähätellään nykyajan initiaatioiden merkitystä, jotka voivat ottaa erilaisia, perinteisistä intitiaatioista poikkeavia muotoja. Nykyisin shamanismia voi toki harjoittaa kuka vaan aiheesta kiinnostunut. Kaikista ei kuitenkaan tule shamaaneja (ks. Shamaani). Nykyisin shamaanit toimivat omien henkioppaittensa ohjeiden mukaisesti usein ilman yhteisön tukea – jos ei huomioida shamaanien kokoontumisia tai kursseja.

Kahtiajaottelu perinteiseen ja nykyiseen shamanismiin on ylipäätään kyseenalainen. Yhtäältä alkuperäiskansojen jäsenet elävät nykyajassa ja ovat saattaneet saada vaikutteita myös niin sanotuista uushamanismismin eri muodoista. Toisaalta useat länsimaiset uushamanismin harjoittajat ovat hakeneet oppia suoraan alkuperäiskansojen parista. Lisäksi nykyisen tiedonvälityksen avulla kulttuurien vaikutteet leviävät nopeasti. Myös shamanistinen kokemuksellinen tieto siirtyy muutoksista huolimatta suullisena perinteenä myös nykyaikana. (Kulttuurisen omimisen kysymyksestä: Shamanismiin liittyvät eettiset periaatteet).

Shamaanin polku

Jokaisen nykyshamanismin harjoittajan polku muotoutuu omanlaisekseen. Siihen voi vaikuttaa esimerkiksi oma elämänkokemus, useiden eri perinteiden opit ja vuorovaikutus omien henkioppaiden kanssa. Esimerkiksi Suomessa toimivalla shamaanilla saattaa olla niin voimaeläin kuin henkiopettajakin muusta kulttuurista tai maantieteelliseltä alueelta, mikä vaikuttaa vuorovaikutuksellisesti hänen elämänsä kulkuun ja shamanoinnin tapaansa.

Luvun kirjoittamiseen on käytetty lähteitä, jotka löytyvät täältä.