Kumu 1/2018

FETISSEISTÄ

 

Oletko joskus polttanut kirjeitä, valokuvia tai muita muistoesineitä, sillä mielellä, että haluat kerta kaikkiaan hävittää jonkin mieltäsi painavan menneisyyden taakan? Silloin olet ehkä tehnyt ja tuhonnut fetissin. Fetissin määritelmiä on asiayhteydestä riippuen aika monia, afrikkalaisista jumalkuvista seksileluihin, mutta tässä tarkastelemme tuota käsitettä ydinshamanismin näkökulmasta.

 

Fetissin tekoon ei pitäisi ryhtyä ilman erityistä tarvetta eikä hetken mielijohteesta.

 

Shamanistisessa mielessä tuon homman voi suorittaa perusteellisesti ja harkitusti. Se ei edellytä matkan tekoa tai mitään erityistä tajuntatekniikan hallitsemista, kunhan tiedät mitä teet. Mieti ensin, mistä ”rististä”, neuroosista, päähänpinttymästä tai huonosta tottumuksesta haluat päästää irti. Tee siitä kuva tai paketti. Ainekseksi kelpaa mikä tahansa mitä löydät luonnosta tai omista nurkistasi.

Fetissin tekoon ei pitäisi ryhtyä ilman erityistä tarvetta eikä hetken mielijohteesta. Opettajani Jonathan Horwitzin mukaan sitä ei pitäisi tehdä useammin kuin neljä kertaa vuodessa, muuten siitä voi tulla liian rutiinimainen tapa ja se menettää tehonsa. Muutamille tuttavilleni on tullut tavaksi kirjoittaa jokapäiväisiä tai jokaviikkoisia ongelmiaan paperilla ja heittää se paperi tuleen. Silloin siitä helposti tulee samantapainen rutiini kuin vaikka pasianssin pelaamisesta. Toisaalta jos kasaat fetissiin liikaa tämänhetkisiä ongelmia, voit polttaa itsestäsi jotain liikaa. Harkitse tilannetta ja käytä tervettä maalaisjärkeä.

Omalta taipaleeltani voin kertoa esimerkkinä vaikkapa tämän tapauksen. Oltiin loppukesällä 1995 Ruokolahdella Chrissen vetämällä kurssilla, teemana luonnonhenget ja shamanistinen ekologia. Tehtiin neuvonhakumatka. Chris muotoili kysymyksen aika monisanaisesti, mutta olennainen asia oli tämä: ”Mitä minun pitää polttaa pois omasta elämästäni?” Matka meni jotensakin näin: Tapasin Tiikerin. Hän on minulle voimanpalautusmatkalla tuotu henkiauttaja, joka ilmestyy minulle aika harvoin, yleensä silloin kun olen todella avun tarpeessa. Esitin asiani. Hän lähti kävelemään ylös vuorenrinnettä. Käveltiin, käveltiin, käveltiin vuoripolkua ylös aika kauan. Tultiin lopulta tulivuoren kraatterin reunalle, kraatterin pohjalta nousi vähän savua. Siinä Tiikeri lopultakin kääntyi kysyvästi minuun päin: ”No niin?” Minä kysyin: ”Mitä minun pitäisi polttaa?” Tiikeri mulkaisi jotenkin ovelasti, nuolaisi suupieliään ja sanoi: ”Kuule, sinulla on tuolla kassissasi hyvää makkaraa. Saanko sen, jos kerron?” Minua alkoi tolkuttomasti naurattaa, mutta samalla hetkellä tiesin vastauksen. Se oli masennus, nimenomaan erääseen typerään ja onnettomaan ihmissuhdejuttuun liittyvä masennus, jonka takia olin jo yhden fetissin polttanut ja tehnyt muutakin surutyötä, jonka luulin jo saaneeni loppuun, mutta jotain oli vielä tekemättä. Sitten kohta alkoikin paluurummutus.

Lähdettiin hakemaan fetissin aineksia metsästä ja rannalta. Revin koivupökkelöstä tuohta, josta syntyi helposti pienen ruumisarkun näköinen rasia. Siihen sijoitin kaislikosta löytämäni sudenkorennon toukkanahan, entiseltä kotipihalta löytyneen tyhjän ja loisitun perhosen kotelon, kuihtuneita kukkia, kaikkea tuollaista mikä kuvaa turhia ja haihtuneita toiveita. Miten sattuikin, että hetken mielijohteesta olin ostanut evääksi paketin HK:n sinistä, vaikka tiesin, että meillä olisi ammattitaitoinen kokki tekemässä kasvisruokaa. Siitä minulla ei ollut minkäänlaista vihjettä, että Chris oli varannut meille yllätyksen, suoraan Tuvan shamaaneilta oppimansa ruokauhrin. Siperialaisessa maailmankuvassa Tuli on elävä ja väkevä olento, jonka kanssa on pysyttävä hyvissä väleissä. Chris ja Petri olivat varanneet tulelle hyvän illallisen ennen fetissien polttamista: Ensin vodkaa, jota Chris pirskotteli nuotioon yhdeksänreikäisellä uhrilusikalla. Sitten leipää, voita, maitoa, lihaa ja kaikkea mitä kunnon ateriaan kuuluu. Jälkiruoaksi karamelleja. Sopivassa kohdassa minä heitin tuleen ehjän puolikaslenkin suomalaista perusvihannesta ja tunsin että se maistui hyvin Tiikerille. Jokainen vuorollaan heitti tuleen oman fetissinsä ja lausui oman kommenttinsa, jos tunsi sen tarpeelliseksi. Porukan pokka pysyi hyvin peruslukemilla koko rituaalin ajan, mutta jälkeenpäin tunnelma oli hyvin hilpeä. Chris lahjoitti minulle pienen savikiekon, jäljennöksen skyyttiläisestä kultakorusta, jossa on lenkkimakkaran muotoinen kissaeläin, omaa häntäänsä jahtaava pantteri. Jos me joskus heitämme makkarahuumoria, tässä on selitys.

 

Eki