Suomalainen shamaani

 

Miksi liittäisin oman shamanistisen elämäntapani eteen sanan suomalainen?

Jos ajattelen suomalaista shamanismia, mieleeni tulevat nykyisen Suomen valtion mailla eläneiden ihmisten ajatukset, uskomukset ja tavat henkimaailmasta. Olen suomalainen, mutta kaikki suomalaisten olleet ja olevat käsitykset eivät ole minun käsityksiäni.

Oma shamanistinen polkuni on elämän muovaama ja tietenkin myös kuoleman. Astuin itse shamanistiselle polulle läheisen ihmisen poismenon jälkeen.

Olen nuoruudesta, ehkä jo lapsuudesta lähtien vastustanut jäykkiä järjestelmiä. Minulla ei ole ollut suuria inhimillisiä esikuvia. En koe itselleni oikeaksi pitäytyä shamanistisella polulla kulkiessani juuri esimerkiksi suomalaisten shamanististen uskomusten parissa. Olen vuorovaikutuksessa niiden henkien kanssa, joita olen kohdannut omilla shamanistisilla matkoillani ja elämäntaipaleellani maan päällä. Minun on vaikea uskoa, että joskus olisi ollut olemassa muuttumaton, kiinteä suomalaisen muinaisuskon järjestelmä tai uskonto.

Perinteenkantaminen on tärkeää. Mikä on minun perinnettäni? Arvostan suomalaisia ajatuksia, niitä paikallisia viisauksia, jotka kumpuavat tämän alueen kamaralla kulkemisesta. En kuitenkaan voi sanoa, että se, mitä olen kohdannut henkimaailmassa, olisi vain suomalaista. Hengillä ei ole kansallisia rajoja. Jotkin kohtaamani henkiolennot ovat yhtäläisiä ns. suomalaisen muinaisuskon kanssa, toki. Rakastan maata, rakastan vettä, ilmaa, tulta, avaruutta. Tämän pohjoisen alueen luonnonhenget ja ihmiset ovat läheisiäni.

Sydämeni koti on omassa rinnassani, siellä missä olen. Jos katson taaksepäin shamanistisella polulla kulkuani, olen kohdannut monia henkiä, niin voimaeläimiä kuin ihmishahmoisia henkisiä opettajia. Elämäntilanteitteni mukaan joidenkin merkitys on kasvanut ja toisten väistynyt joiksikin ajoiksi taustalle. Olen myös saanut uusia opettajia ehkä yllättävistäkin suunnista.

Näissä muuttuvissakin suomalaisissa maisemissa eläneillä eri ryhmillä ja ihmisillä on ollut omat paikalliset henkiin liittyvät uskomuksensa ja ajoittain varmasti kiinteät uskomusjärjestelmänsä. Paikallisuudella tarkoitan toisinaan hyvinkin pientä elämänpiiriä. Joskus se voi tosin kattaa erittäin laajojakin alueita, kuten ajatuksella ’metsäkansoista’ ymmärretään tai nykyään koko maapalloa. Aika on aina yhteydessä paikan kokemiseen. Myös eri aikoina ovat eri uskomukset ja myös henget olleet läsnä voimakkaammin eri alueilla.

En voi siis sanoa olevani vain suomalaisen shamanismin toteuttaja, mutta olen suomalainen shamaani. Minua kiinnostavat tämän kotimaani vanhat ja nykyiset uskomukset, ihmisen kokemus arjestaan ja juhlastaan. Seuraan kunnioituksella työtä, jota muinaisen suomalaisen shamanismin elvyttäjät tekevät. Se on heidän polkunsa. Samoin arvostan suuresti tiedemiehiä ja tutkijoita, jotka pyrkivät valottamaan juuri suomalaista menneisyyttä ja suomalaisia uskomusperinteitä.

Olen kokenut toteuttamani shamanismin olevan ihmiskunnan ikiaikainen ja nykyinen tapa, tekniikka lähestyä henkiä ja henkimaailmaa. Tuo ihmiskunnan siirtämä taito ja tapa, perinne, perustuu ymmärrykseen siitä, että kaikki on elävää. Tieteessä tuota kutsutaan animismiksi.

En vierasta uskontoja, olen niistä kiinnostunut ihmisen kokemuksen ja ajatusten, kulttuurin näkökulmasta. Minua kiinnostaa uskova ihminen, mutta myös ihminen, joka ei usko.

Olen kerran ollut shamanistisessa ryhmässä, jossa teimme matkan shamanistisista juuristamme, rituaaleista ja tavoistamme Suomessa. Useat näkivät samanaikaisesti shamanistisella matkallaan kirjan, jonka sivuilla ei ollut kirjoitusta. Noilla matkoilla annettiin eri tavoin myös ymmärtää, että nyt elävien olisi tärkeää elvyttää vanhoja shamanistia rituaaleja ja tapoja. Olemme tehneet tuota työtä niin shamanistisilla kursseilla loppu- ja alkurituaaleissa ja myös muun muassa kevätpäiväntapahtumissa. Oleellista on aina ollut kysyä hengiltä, mitä tuona erityisenä hetkenä on tarkoitus tehdä. Mitä rituaaliin otetaan mukaan? Tärkeätä on ollut huomioida myös, että rituaalit ovat olleet juuri tuota osallistuvaa ryhmää varten. Vain harvoin on tullut selkeitä ohjeita siitä, että nuo rituaalit tulisi toistaa, esimerkiksi aina keväisin. Vain osia niistä on yhteisiä jokaiselle keväälle, osa juuri sille nimenomaiselle keväälle tai jollekin ryhmälle, kuten naisille. Kiteytyneet rituaalit ja valmiit sanamuodot, ohjeistetut kaavat esimerkiksi kutsua henkiä tietyillä sanoilla, jäljittelevät järjestäytyneempää uskontoa tai ovat sitä.

Opetan shamanistisia tekniikoita. Opetan ihmisiä kutsumaan henkiä tietyn tekniikan mukaisesti. Kun tämä tekniikka avaa tien shamanistiselle matkalle, hän on henkiopettajiensa ohjauksessa, jotka kertovat mitä tapoja tai rituaaleja hän kulloinkin tarvitsee elämänsä ohjenaruksi arkeen. Olen hyvin tiukkakin tiettyjen tekniikoiden toteuttamisessa ainakin shamanistisen polun alkutaipaleella, sillä henkisen maailman moninaisuus voi hämmentää. Kunkin ihmisen omat henkiopettajat ovat hänen todellisia oppaitaan.

Minulle henkien kanssa vuoropuhelu on jatkuvaa kysymistä ja vastaamista. On kunnioitettava elämän tätä hetkeä, siinä olevia olentoja, niin ihmisiä kuin muitakin.

Olen pyrkinyt elämässäni olemaan totuudenmukainen. Olen saattanut käyttää ylisanoja tai aliarvioiviakin ilmaisuja kertoessani siitä mitä koen. Pyrin kuitenkin herkkyyteen, joka opastaa minua kokemaan tämän hetken muuttuvassa maailmassa. Sellainen se on aina ollut.

Jaana Kouri